Ympäristö         Golf         Sesongin ulkopuolella         Retket

Laem Mae Phim

Bangkokista alle 200 km rannikkoa pitkin itään on niemi Laem Mae Phin (laem tarkoittaa niemeä). Bangkokin lentokentältä kestää noin kaksi tuntia autolla Mae Phimiin. Mae Phimissä on nelisen kilometriä pitkä samettihiekkainen ranta, jonka vierellä kulkee kylän päätie.

Kylässä on pieniä kauppoja, muutamia hotelleja, retkien järjestäjiä, räätäleitä, hierontapaikkoja, kampaamo ym. pikku yrityksiä ja noin 50 ravintolaa. Suurin osa on thaimaalaisia kalaravintoloita. Monista niistä saa myös kaikkia perinteisiä Thaimaalaisia ruokia. Lisäksi on euroopalaistyylisiä ravintoloita, joista saa mm. hyviä pizzoja, hampurilaisia ja pihvejä. The Lucky Viking on hyvä bubi ja ruokapaikka jossa on hyvä biljardipöytä ja välillä live musiikkia. Yökerhoja tai tyttöbaareja Mae Phimistä ei löydy. Rantatiellä liikkuu päiväsaikaan ruokakärryjä, joista voi ostaa paikallisia nuudeliruokia ja satay-vartaita, sekä hedelmiä pikkurahalla. Päiväsaikaan rannassa, kylän laidassa, on kalatori, jossa myydään monenlaisia meren hedelmiä.

ranta2.jpg

Viikonloppuisin Bangkokista saapuu busseilla ja yksityisautoilla thaimaalaisia vapaapäivien viettoon. Thaimaalaiset ovat mestareita järjestämään picnicejä ja rannalla onkin suuria seurueita varusteineen nauttimassa merestä ja auringosta.

Thaimaan kruununprinsessalla on kesäpalatsi Mae Phimissä ja se sijaitseekin aivan asuinalueidemme lähellä.

Mae Phimissä voi harrastaa sukellusta ja snorklausta. Vesi on kirkasta ja vedenalainen maailma hieno. Mae Phimistä voi vuokrata veneen ja mennä Mae Phimin edustalla oleville useille saarille rentoutumaan tai vaikka kalastusretkelle. Esimerkiksi Dive Zone on luotettava sukellusyritys Mae Phimissä, palvelu Ruotsisksi tai Englanniksi.

snorklaus.jpg

Mae Phimissä ja sen ympäristössä on paljon rauhallisia ja hienoja reittejä lenkkeilyyn ja pyöräilyyn, kaikkiin huviloihimme sisältyykin kaksi polkupyörää.

Ympäristössä on lukuisia Thaimaan hienoimpia golfkenttiä. Matka autolla kestää noin tunnin. Mae Phimissä on monia suomalaisia ja ruotsalaisia golfharrastajia ja melkein joka päivälle löytyy joku kimppakyyti, jolloin matka kentille maksaa dieselkuluna alle 10 euroa/pelaaja.

Lähin tenniskenttä on kolmen kilometrin päässä taloilta ja lähellä on monia muita kenttiä. Tennis maksaa yleensä 100 bath/tunti tai kerta. Aamulla auringonnousun jälkeen tai illalla ennen pimeän tuloa on paras aika pelata tennistä.

 

tennisk.jpg

Koh Man saaret

Koh Man saaret ovat aivan Mae Phimin edustalla, ne käsittävät kolme saarta: Koh Man Nai, Koh Man Klang sekä Koh Man Nok. Saaret ovat kauniita luonnonsaaria, joissa ei asu ihmisiä, eikä niillä yleensä törmää turisteihin. Niiltä löytyy hienoja pikku rantoja ja metsää. Pienimmällä saarista, Koh Man Nailla, jota myös kutsutaan kilpikonnasaareksi, on Thaimaan kuningattaren suojelema merikilpikonnien suojelupaikka. Siellä voi nähdä eri kokoisia kilpikonnia, joista isoimmat painaa 100 kiloa.

Koh Talu saari

Koh Talu saari näkyy myös Mae Phimin rannalle. Koh Talulla on hyvät snorklaus mahdollisuudet koralleineen, sekä hieno valkohiekkainen ranta ja pieni kahvilaravintola.

kilpikonna.jpg

Koh Samet saari


Koh Samet on noin 20 km päässä Mae Phimistä. Koh Samet on luononsuojelusaari, jossa on kuitenkin ravintoloita ja bungalov majoitusmahdollisuuksia. Koh Sametilla on seitsemän hienoa rantaa ja hienoa luontoa. Siellä pääsee liikkumaan, joko kävellen tai lava-autotakseilla. Koh Sametilla on jonkin verran turismia. Lautta saarelle maksaa noin euron ja kestää puolisen tuntia. Halutessa voi myös varata veneen suoraan Mae Phimistä saarelle ja käydä samalla vaikka muilla edustan saarilla ja tulla takaisin kun haluaa. Lisätietoja Koh Samet saaresta MTV3 -sivustolta.

kohsamet.jpg
 

Koh Chang saari

Koh Chang saari on noin kahden tunnin autolla ajomatkan ja puolen tunnin lauttamatkan päässä Mae Phimistä. Koh Chang on Thaimaan toiseksi suurin saari. Siellä on hienoja rantoja ja paljon ravintoloita ja muita palveluita. Keskellä saarta on vesiputouksia, saari on keskeltä varsin korkea. Saaren ympärillä on hyvät snorklaus- ja sukellus mahdollisuudet. Lähistöllä on useita eri kokoisia saaria, joista kuuluisimmat ovat Koh Mak ja Koh Kood. Niille pääsee helposti pikaveneillä Koh Changilta. Koh Chang on hyvä retki kohde Mae Phimistä kahdeksi - kolmeksi päiväksi. Lisätietoja Koh Chang saaresta MTV-sivustolta.

kohchang.jpg

Ban Phe

Noin 20 km rantatietä itään Mae Phimistä on kalastajakylä Ban Phe, josta lähevät lautat Koh Sametille. 

Ban Phe on myös kalastussatama, joka on täynnä pieniä ja suuria kalastusaluksia. Kylässä on suuret katetut alueet kauppakojuille, jossa myydään kalasta ja simpukoista tehtyjä ruoka-aineksia, kuten kalakastiketta, katkaraputahnaa ja eksoottisen näköisiä kuivattuja kalatuotteita. Myös valtavat määrät simpukan kuorista tehtyjä koriste-esineitä on kaupan. Ban Phessa on myös Tesco Lotus market, jossa on laaja valikoima ruokapuolen tuotteita.

Ban Phessa on myös Rayongin akvaario: kauniita trooppisia kaloja ja merikasveja. Avoinna keskiviikosta perjantaihin klo 10.00–16.00 ja viikonloppuisin 10.00–17.00.

aq_rayong03.jpg

Klaeng

Klaeng on noin 15 km päässä Mae Phimistä, siellä on toreja, perinteisiä Thaimaalaisia kauppoja, pankkeja ja Tesco Lotus market. Myös lähin sairaala sijaitsee Klaengissa.

Rayong

Rayong on alueen isoin kaupunki noin 45 km Mae Phimistä länteen. Sieltä löytyy todella hyvä Bangkok Hospital, Lamptong-ostoskeskus, jossa on paljon vaatekauppoja, korukauppoja, urheilukauppa ja ravintoloita. Rayongista löytyy myös kaikki isot marketit Big C , Tesco Lotus ym. sekä isot basaarimarkkina-alueet. Rayongiin pääsee Mae Phimistä lava-autolla tai voi ottaa taksin, jolloin kuski tietää minne mennä ja voi itse keskittyä shoppailuun.

laemtong.jpg

Pattaya

Pattyalle on Mae Phimistä noin 100 km. Pattayalla on valtavat ostoskeskukset, joista löytyy lähes tulkoon mitä vain. Pattayalta löytyy palveluita maan ja taivaan väliltä ihan mitä vain. Pattayalle voi tehdä kätevästi päivän tai parin shoppailu matkoja ja käydä katsomassa turismia ja vilinää, niin kyllä maistuu taas tulla takaisin Mae Phimin rauhalliseen ja siistiin elämän menoon.

Bangkok

Bankokiin on Mae Phimistä matkaa alle 200 km. Koska Mae Phimiin tultaessa kannattaa lentää Bankokiin on kätevää, joko tullessa tai lähtiessä käydä katsastamassa myös Bangkok. Suur-Bangkokissa on joidenkin arvioiden mukkan jopa 15 miljoonaa asukasta. Keskustassa on paljon pilvenpiirtäjiä. Bangkokissa on ostos mahdolllisuuksia lähes rajattomasti ja kulttuuri nähtävyyksiä riittää joka makuun.

bangkok.jpg